Kilpailun säännöt ja kilpailuohjelma

Palaa etusivulle

Nämä Syöpähaaste -kilpailun säännöt koostuvat seuraavista osista: I. Kilpailuohjelma, II. Toimielimet, III. Täydentävät säännöt.

I. KILPAILUOHJELMA

Kilpailun nimi ja järjestäjä

Kilpailun nimi on ”Syöpähaaste” (”Kilpailu”). Kilpailun vastuullinen järjestäjä on Helsingin yliopisto (”Kilpailun järjestäjä”).

Kilpailun kuvaus & osallistuminen

Kilpailu on Suomessa järjestettävä kansalaisille, terveydenhuollon ammattilaisille, tutkimusryhmille, yrityksille ja muille organisaatioille suunnattu kilpailu. Kilpailun tavoitteena on löytää uusia ideoita ja mahdollisuuksia syövän ennaltaehkäisyn ja hoidon kehittämiseksi sekä syövän kanssa elämisen helpottamiseksi ja parantamiseksi.

Kilpailuun voi osallistua joko Henkilö- tai Organisaatio/yritys -kategoriassa. Kategorisaatiot ja osallistumisoikeudet määräytyvät tarkemmin alla kohdan III.1 perusteella.

Kilpailu on kaksivaiheinen avoin suunnittelukilpailu.

Kilpailuun osallistuminen tapahtuu siten, että osallistuvan henkilön tai henkilöiden (”Osallistuja”) on jätettävä kilpailuehdotus koskien Kilpailun yllä mainittua tavoitetta. Kilpailuehdotus jätetään sähköisellä osallistumislomakkeella osoitteessa https://syopahaaste.fi tai https://cancerchallenge.eu.

Kilpailun palkintolautakunta (ks. alla kohta II.1) arvioi ehdotukset ja valitsee kilpailuehdotuksista loppukilpailuun (finaali) kutsuttavat kummastakin osallistujakategoriasta. Kriteereinä on ehdotuksen kekseliäisyys, toteuttamiskelpoisuus, ja vaikuttavuus syövän ehkäisyn, hoidon tai syövän kanssa elämisen parantamisessa. Lisäksi arvioinnissa huomioidaan hakijan olosuhteet siltä osin kuin ne ilmenevät jätetyssä kilpailuehdotuksessa.

Loppukilpailuun valitut kutsutaan esittelemään kilpailuehdotuksensa 16.3.2020 klo 17-19 Tiedekulmassa (Yliopistonkatu 4, 00100 Helsinki) järjestettävään finaaliin. Tapahtuman yhteydessä palkintolautakunta valitsee Kilpailun voittajat ja muut palkittavat kummastakin kategoriasta.

Kilpailun aikataulu

Kilpailuaika on 4.2.2020 – 23.2.2020.

Kilpailu julkistetaan Syöpähaaste -kampanjan sähköisissä kanavissa 4.2.2020, jonka jälkeen kilpailuehdotusten jättäminen on mahdollista.

Kilpailun aineisto löytyy kilpailun verkkosivulta https://syopahaaste.fi

Kilpailun voittajat ja palkintojen saajat julkistetaan Kilpailun finaalitapahtumassa 16.3.2020 Tiedekulmassa sekä pian tämän jälkeen kampanjan kotisivuilla.

Kilpailuehdotus

Kilpailun kieli on ensisijaisesti suomi. Kilpailuehdotus voi kuitenkin olla suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi.

Osallistujan on jätettävä kilpailuehdotuksensa sähköisellä osallistumislomakkeella verkkosivulla https://syopahaaste.fi. Muuta kautta jätettyjä kilpailuehdotuksia ei hyväksytä mukaan Kilpailuun.

Kilpailuehdotusten tulee olla jätettynä sähköisen lomakkeen kautta viimeistään 23.2.2020 klo 23:59 Suomen aikaa.

Kilpailuehdotusten tulee olla kokonaisuutena ennen julkaisemattomia. Palkittavien kilpailuehdotusten ja niiden sisältämien ideoiden on osoitettava omintakeisuutta. Loppukilpailuun kutsuttavien valinnassa kriteereinä on ehdotuksen kekseliäisyys, toteuttamiskelpoisuus, ja vaikuttavuus syövän ehkäisyn, hoidon tai syövän kanssa elämisen parantamisessa. Lisäksi arvioinnissa huomioidaan hakijan olosuhteet siltä osin kuin ne ilmenevät jätetyssä ehdotuksessa. Palkintolautakunta varaa itselleen oikeuden valita soveltuvimmat kilpailuehdotukset Kilpailun voittajiksi.

Kilpailuehdotukseen voi liittää lomakkeen sallimia liitteitä, kuten valokuvia, mikäli Osallistuja arvioi näiden selventävän ehdottamaansa ideaa. Lisäksi kilpailuehdotukseen voi halutessaan liittää videon linkittämällä sen lomakkeen kautta. Kuvien, videoiden tai liitetiedostojen liittäminen kilpailuehdotukseen ei ole pakollista.

Kilpailuehdotuksen jättäminen edellyttää, että Osallistuja antaa suostumuksensa henkilötietojen käsittelyyn Kilpailun tietosuojaselosteessa kuvatulla tavalla, sekä vahvistaa hyväksyvänsä nämä Kilpailun säännöt ja niihin liittyvät ehdot ja velvoitteet, erityisesti Osallistujan jättämän kilpailuehdotuksen Creative Commons -lisensoinnin. Samalla Osallistuja vahvistaa omaavansa kaikki oikeudet kilpailuun osallistuvaan ehdotukseen.

Kilpailuehdotusten jättämisen yhteydessä osallistujan yhteystiedot välittyvät sähköisellä osallistumislomakkeella Kilpailunjärjestäjälle ja Palkintolautakunnalle, jotka käsittelevät niitä Kilpailun tietosuojailmoituksessa kuvatulla tavalla. Kilpailuehdotukset pidetään ainoastaan relevanttien toimielimien tiedossa finaaliin asti, jonka jälkeen Kilpailun finaaliin osallistuvien kilpailuehdotukset tulevat julkisiksi. Muitakin kuin finaaliin edenneitä soveltuvia kilpailuehdotuksia voidaan jatkokäyttää kohdassa III.4 kuvatulla tavalla. Kilpailuehdotusten immateriaalioikeudet ja käyttöoikeudet määräytyvät kohdan III.4 perusteella.

Palkinnot

Kilpailussa palkitaan 1.-3. sijoittuneet kilpailuehdotukset kummastakin kategoriasta Palkintolautakunnan päätöksellä. Lisäksi Kilpailun Palkintolautakunta voi nimetä kunniamainintoja. Palkinnot julkistetaan Kilpailun finaalitapahtumassa 16.3.2020.

Palkinnot sisältävät rahapalkinnon. Henkilökategoriassa rahapalkinnot ovat 1000 euroa (1. palkinto), 400 euroa (2. palkinto) ja 100 euroa (kolmas palkinto). Organisaatio / Yritys -kategoriassa rahapalkinnot ovat 5000 euroa (1. palkinto), 2500 euroa (2. palkinto) ja 1000 euroa (kolmas palkinto).

Palkinnot maksetaan voittaneille Osallistujille yhden kuukauden sisällä kilpailun finaalista.

Mikäli kilpailuehdotusten määrä tai laatu on olennaisesti normaalia alempi, Palkintolautakunta voi yksimielisellä päätöksellään muuttaa palkintojen välisiä suhteita tai vähentää palkintosummien määrää.

Kilpailua koskevat kysymykset

Osallistujan tulee osoittaa Kilpailuun liittyvät kysymykset Kilpailunjärjestäjälle. Kaikki Kilpailuun osallistumista koskevat kysymykset tulee toimittaa sähköpostilla 20.2.2020 mennessä osoitteeseen cancer-events@helsinki.fi, aihekenttään otsikoksi ”Kysymys Syöpähaaste -kilpailusta”. Kysymyksiin vastataan ensisijaisesti sähköpostilla.

II. KILPAILUN TOIMIELIMET

Palkintolautakunta

Loppukilpailuun osallistujat ja loppukilpailussa palkittavat voittajat valitsee syöpähoidon ja yhteiskuntavaikuttamisen asiantuntijoista ja syöpäpotilaita edustavista henkilöstä koostuva palkintolautakunta (”Palkintolautakunta”).

Palkintolautakunnan jäsenet ovat:
Puheenjohtaja: Mirjami Tran Minh, projektikoordinaattori ja erityisasiantuntija, Suomen syöpäpotilaat ry

Tom Böhling, vararehtori, Helsingin yliopisto

Janita Niemelä, tutkimushoitaja, HUS

Anitta Ahonen, koomikko

Mikko Siukosaari, viestintäasiantuntija

Kilpailuasiamies

Kilpailunjärjestäjä on nimennyt kilpailulle kilpailuasiamiehen. Kilpailuasiamiehen tehtävänä on rekisteröidä Kilpailun osallistuneet kilpailuehdotukset ja koota kilpailuehdotukset Palkintolautakunnan käsittelyä varten. Kilpailuasiamies osallistuu Palkintolautakunnan tapaamisiin, mutta hänellä ei ole äänioikeutta Palkintolautakunnan toiminnassa.

Kilpailuasiamiehenä toimii:
Professori Tomi Mäkelä
Tomi.makela@helsinki.fi

III. TÄYDENTÄVÄT SÄÄNNÖT

Osallistumisoikeus

Kilpailun Henkilö -kategoriaan voivat osallistua yksityishenkilöt yksin tai ryhmänä, kuitenkin siten, että Organisaatio / Yritys -kategorian ehdot eivät täyty. Opiskelijat ja heidän muodostamansa ryhmät kuuluvat Henkilö -kategoriaan.

Kilpailun Organisaatio / Yritys -kategoriaan voivat osallistua yritykset, tutkimusryhmät ja muut vastaavat organisoituneet ryhmittymät. Yksityishenkilöt eivät voi osallistua Organisaatio / Yritys -kategoriaan.

Osallistujan on tarvittaessa perusteltava kategoriavalintansa Palkintolautakunnalle. Kilpailunjärjestäjä voi myös tarvittaessa sijoittaa kilpailuehdotuksen sopivimmaksi katsomaansa kategoriaan.

Kilpailuun eivät voi osallistua seuraavat tahot:

  • Kilpailuasiamies;
  • Palkintolautakunnan jäsenet tai Palkintolautakunnan jäsenen yhtiökumppanit tai lähiomaiset; ja
  • Henkilöt, jotka ovat osallistuneet Kilpailun suunnitteluun, näiden sääntöjen laatimiseen tai kilpailun järjestämiseen siinä määrin, että hänelle on siitä huomattavaa etua muihin Osallistujiin verrattuna.

Poissuljettavat kilpailuehdotukset

Seuraavat kilpailuehdotukset ovat poissuljettuja arvioinnista:

  • Sellaisten henkilöiden tekemät kilpailuehdotukset, joilla ei ole osallistumisoikeutta kohdan III.1 mukaan;
  • Kilpailuehdotukset, joita ei ole jätetty sisään kilpailuohjelmassa mainitun ajan kuluessa (viimeistään 23.2.2020 klo 23:59); sekä
  • Kilpailuehdotukset, jotka eivät täytä näiden sääntöjen määräyksiä.

Tulkinnanvaraisissa tapauksissa Palkintolautakunnalla on oikeus lopullisen päätöksen tekemiseen tietyn kilpailuehdotuksen poissulkemisesta.

Kilpailuehdotusten palautus

Kilpailunjärjestäjä ei palauta kilpailuehdotuksia. Kilpailunjärjestäjä tuhoaa kilpailuehdotukset kilpailun jälkeen viimeistään 31.12.2020.

Kilpailuehdotusten käyttö ja immateriaalioikeudet

Kilpailuehdotusten ja niiden sisällön (ml. ideat) tekijänoikeuden piiriin kuuluvilta osin ovat Creative Commons BY 4.0- lisenssin alaisia niiden jättämishetkestä lukien. Osallistujan on hyväksyttävä edellä mainittu käyttöoikeus kilpailuehdotuksen jättämisen yhteydessä. Kyseinen lisenssi mahdollistaa kilpailuehdotusten edelleen jakamisen ja muokkauksen, kuitenkin edellyttäen, että alkuperäisen tekijän / tekijöiden isyysoikeutta kunnioitetaan ja mahdolliset muokkaukset kilpailuehdotuksiin yksilöidään. Lisätietoa tästä lisenssistä on saatavilla osoitteesta: https://operight.fi/artikkeli/luvat/mika-creative-commons-lisenssi

Mikäli kilpailuehdotus sisältää muita immateriaalioikeudellisesti suojattavaa materiaalia kuin tekijänoikeuden alaista materiaalia, Kilpailuun osallistuminen ei vaikuta kyseisten muiden immateriaalioikeuksien omistukseen, eikä Kilpailuun osallistuminen edellytä käyttöoikeuksien myöntämistä Kilpailun jälkeistä käyttöä varten. Osallistuessaan Kilpailuun Osallistuja myöntää Kilpailunjärjestäjälle ja muille Kilpailun toimielimille korvauksetta käyttöoikeuden kaiken kilpailuehdotuksen sisältämän materiaalin osalta Kilpailun tarkoituksen toteuttamista varten.

Edellä sanotusta huolimatta Kilpailunjärjestäjän ja Osallistujan yhteisenä tavoitteena on sopia niistä ehdoista, joilla Kilpailunjärjestäjä saa avustaa palkitun kilpailuehdotuksen mukaisen idean käyttöön viemistä.

Osallistuja vakuuttaa, että on laatinut kilpailuehdotuksen itsenäisesti ja oman suunnitteluprosessinsa tuloksena, eikä tämä ole kilpailuehdotusta laatiessaan pyrkinyt kopioimaan jo olemassa olevaa suunnitelmaa tai kilpailuehdotusta. Mikäli kolmas osapuoli väittää kilpailuehdotuksen rikkovan tämän Suomessa voimassaolevia immateriaalioikeuksia, on Osallistujan velvollisuutena avustaa Kilpailunjärjestäjää asian selvittämiseksi ja toimittaa muun muassa suunnitteluprosessin dokumentaatio Kilpailunjärjestäjän käyttöön. Mikäli Osallistuja on tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella rikkonut kolmannen osapuolen immateriaalioikeuksia, Osallistuja on vastuussa Kilpailunjärjestäjää kohtaan aiheuttamistaan suorista vahingoista.

Kilpailuehdotuksia on tarkoitus hyödyntää käytännön syöpähoidon- ja tutkimuksen kehittämisessä. Palkintolautakunnan arvion mukaan soveltuvimmat kilpailuehdotukset ja/tai soveltuvan kilpailuehdotuksen kuvaama idea toimitetaan muun muassa Euroopan Unionin komission Horizon Europe syöpämission lautakunnalle (lisätietoa: https://ec.europa.eu/info/horizon-europe-next-research-and-innovation-framework-programme/mission-area-cancer_en), jossa arvioidaan ideoiden toteuttamista EU-tasoisesti. Kilpailuehdotuksia voidaan hyödyntää kansallisesti.

Edellä mainitun jatkokäytön mahdollistamiseksi, kilpailuehdotusten ja niiden sisällön (ml. ideat) tekijänoikeuden piiriin kuuluvilta osin ovat Creative Commons BY 4.0- lisenssin alaisia niiden jättämishetkestä lukien. Osallistujan on hyväksyttävä edellä mainittu käyttöoikeus kilpailuehdotuksen jättämisen yhteydessä. Kyseinen lisenssi mahdollistaa kilpailuehdotusten edelleen jakamisen ja muokkauksen, kuitenkin edellyttäen, että alkuperäisen tekijän / tekijöiden isyysoikeutta kunnioitetaan ja mahdolliset muokkaukset kilpailuehdotuksiin yksilöidään. Lisätietoa tästä lisenssistä on saatavilla osoitteesta: https://operight.fi/artikkeli/luvat/mika-creative-commons-lisenssi  

Mikäli kilpailuehdotus sisältää muita immateriaalioikeudellisesti suojattavaa materiaalia kuin tekijänoikeuden alaista materiaalia, Kilpailuun osallistuminen ei vaikuta kyseisten muiden immateriaalioikeuksien omistukseen, eikä Kilpailuun osallistuminen edellytä käyttöoikeuksien myöntämistä Kilpailun jälkeistä käyttöä varten. Osallistuessaan Kilpailuun Osallistuja myöntää Kilpailunjärjestäjälle ja muille Kilpailun toimielimille korvauksetta käyttöoikeuden kaiken kilpailuehdotuksen sisältämän materiaalin osalta Kilpailun tarkoituksen toteuttamista varten.

Edellä sanotusta huolimatta Kilpailunjärjestäjän ja Osallistujan yhteisenä tavoitteena on tehdä yhteistyötä sekä sopia niistä ehdoista, joilla Kilpailunjärjestäjä ja Osallistuja edesauttavat soveltuvan kilpailuehdotuksen sisältämän idean käyttöön viemistä.

Osallistuja vakuuttaa, että on laatinut kilpailuehdotuksen itsenäisesti ja oman suunnitteluprosessinsa tuloksena, eikä tämä ole kilpailuehdotusta laatiessaan pyrkinyt kopioimaan jo olemassa olevaa suunnitelmaa tai kilpailuehdotusta. Mikäli kolmas osapuoli väittää kilpailuehdotuksen rikkovan tämän Suomessa voimassaolevia immateriaalioikeuksia, on Osallistujan velvollisuutena avustaa Kilpailunjärjestäjää asian selvittämiseksi ja toimittaa muun muassa suunnitteluprosessin dokumentaatio Kilpailunjärjestäjän käyttöön. Mikäli Osallistuja on tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella rikkonut kolmannen osapuolen immateriaalioikeuksia, Osallistuja on vastuussa Kilpailunjärjestäjää kohtaan aiheuttamistaan suorista vahingoista.

Vakuutus kilpailun sääntöjen hyväksymisestä

Osallistuessaan kilpailuun Osallistuja suostuu henkilötietojen käsittelyyn tietosuojaselosteessa kuvatulla tavalla, vahvistaa hyväksyvänsä kilpailun säännöt ja niihin liittyvät ehdot ja velvoitteet, erityisesti kilpailuehdotuksen Creative Commons -lisensoinnin. Samalla Osallistuja vahvistaa omaavansa kaikki oikeudet kilpailuun osallistuvaan ehdotukseen.

Edellä mainittu hyväksyntä sitoo Osallistujaa riippumatta siitä, onko Osallistuja yksittäinen henkilö vai ryhmä.

Erimielisyydet

Mahdolliset erimielisyydet osoitetaan Palkintolautakunnalle, joka antaa erimielisyyttä koskevan lopullisen ratkaisun.